Elpy ry

TAVOITTEENA LAADUKKAAMPI
HOIVATYÖN SEURANTA

Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry (ELPY ry) tekee työtä ikääntyvän väestön ja vammaisten hyväksi ja osallistuu aktiivisesti Espoon eläkeläispalvelujen kehittämiseen. Vuonna 2009 Elpy ry valitsi omaksi toiminnanohjausjärjestelmäkseen DomaCaren sillä yli 120 vanhuksen hyväksi työskenteleminen vaatii mittavan määrän hoitotyön dokumentointia ja seurantaa.

Turvallinen asiakastietojen säilytys

DomaCaressa kaikki tieto tallentuu ainoastaan turvallisille palvelimille, joista otetaan säännöllisesti automaattisesti varmuuskopiot. Itse tietoja käsitellään ohjelman avulla suojatun internetyhteyden välityksellä.

– Meidän ei tarvitse enää huolehtia papereilla olevien asiakastietojen säilytyksestä, kertoo Elpy ry:n talouspäällikkö Lea Tammilehto.

Helpostusta arjen rutiineihin

– Erityisesti lähete-osio on loistava, koska siinä on kaikki tarpeellinen tieto, kuten diagnoosit, lääkitykset, allergiat ja ruokavaliot automaattisesti yhdessä. Ohjelma on myös helppokäyttöinen ja looginen. Kaikki työntekijät ovatkin ottaneet sen omakseen, kertoo vastaavahoitaja Kaisa Pekola.

Espoon Lähimmäispalveluyhdistys on Espoossa toimiva vuonna 1996 perustettu yleishyödyllinen voittoa tavoittelematon kolmannen sektorin toimija.

  • Elpy ry
  • Käyttänyt DomaCarea vuodesta 2009 lähtien
  • Sertifioitu laatujärjestelmä

– DomaCare on osoittautunut hyväksi valinnaksi.

Lisätietoja siirtymisestä DomaCareen antaa mielellään:

Ilkka Jussila, toimitusjohtaja, Invian Oy
050 530 0033 / ilkka.jussila@invian.fi